Olen kokkolalaislähtöinen, nyttemmin helsinkiläistynyt kuvataiteilija. Työskentelen pääasiallisesti öljymaalauksen, piirustuksen ja keramiikan keinoin. Olen Drake Arts Centren residenssitaiteilija huhtikuun ajan.
Ensimmäinen viikko Draken residenssissä on jo takana. Jostakin selittämättömästä syystä kuvittelin, että aika kuluisi Kokkolassa hitaammin ja että sitä olisi kaikin tavoin vain enemmän, niinkuin mielikuvissani ajoilta kun vielä asuin täällä. Ensimmäiset päivät menivät lähinnä residenssin ja työhuoneen avainten noutamiseen, ruokaostoksiin, siivoiluun ja työvälineiden purkamiseen ja järjestelemiseen Pormestarinkadun työhuoneella. Tiistai-illan vietin tyhjän, valkoisen kankaan kanssa uudella työhuoneella ja lähdin residenssille nukkumaan luonnosteltuani kankaalle muotokuvan, jossa omia piirteitäni sekoittuu tuttujen ja keksittyjen ihmisten piirteisiin eräänlaisen oivalluksen kynnyksellä olevaksi hahmoksi.
Olen itsekin ollut tämän viikon jatkuvan oivaltamisen tunteen äärellä. Haen kai synnyinkaupunkiini uudenlaista suhdetta, sillä kaupunki on muuttunut poissaoloni aikana niin paljon, että on korkea aika tutustua toisiimme uudestaan.
Keskiviikkona aloitin uuden öljymaalauksen työstämisen ja uppouduin koko päiväksi työhön. Torstaina jatkoin maalausta kunnes oli aika käydä Lasten ja nuorten kuvataidekoulun kevätnäyttelyn avajaisissa. Olen itsekin käynyt kuvista 7-vuotiaasta 18-vuotiaaksi ja saanut sieltä paljon kannustusta ja tärkeää oppia tulevaa ammattiani varten, joten oli ilo nähdä niin monen nuoren tekijän hienoja teoksia esillä kauniissa koulurakennuksessa.
Perjantain vietin jälleen työhuoneella maalaten. Hahmo sai mustan t-paidan ja maastokuvioisen liivin ylleen. Illalla vanhempani veivät minut maistelemaan viinejä Olivetteen. Kolmen viinin tasting-setti oli hyvin kuratoitu ja seura erinomaista!
Tänään lauantaina pesin kertynyttä pyykkiä, kävin pizzalla Yksipihlajassa ja korjasin muutamia itseäni häirinneitä kohtia maalauksessa. Onneksi öljymaali kuivuu (ehkä ilmaston eroista johtuen) hitaammin Kokkolassa kuin Helsingissä, joten korjaukset oli armollista toteuttaa.
No comments:
Post a Comment